2025-02-21
Kehitys kehittyy
Viimeisen viidenkymmen vuoden aikana lääketiede on ottanut pitkiä edistysaskelia. Lääkehoidon kehittymisen myötä mahahaavaa ei enää hoideta leikkaamalla, reumakirurgian tarve on käynyt hyvin vähäiseksi ja syövän hoidon ennuste on parantunut merkittävästi.
Leikkausmenetelmien kehittymisen myötä sydämen ohitusleikkausten määrä on merkittävästi laskenut kun ahtautuneita sepelvaltimoita on mahdollista pallolaajentaa ja veren koholla olevia rasva-arvoja hoidetaan lääkkeellisesti. Vatsa-aortan pullistumat hoidetaan pääsääntöisesti asentamalla nivusten kautta sisäistute l. sukka laajentuman kohdalle. Hankalat vatsanpohjat leikkaukset esim eturauhasen poisto tehdään robottiavusteisesti. Lääketieteellisen hoidon kehittyneiden menetelmien ja tulosten lista on pitkä. Hyvä hoidon ansioista potilaat saavat enemmän vuosia elämäänsä.
Kansanterveyslaki astui voimaan 1970-luvun alussa. Maahan rakennettiin terveyskeskusten verkosto ja alettiin painottaa sairauksien ennalta ehkäisyä. Keski-ikäisten äkillisiä sydänkuolemia saatiin vähenemään kun Pohjois-Karjala projektin ansiosta ravinto muuttui kevyemmäksi ja verisuonten kalkkiutuminen alkoi vähetä.
Nykyajan ongelmana on ylipaino ja tähän liittyen kakkostyypin sokeritaudin yleistyminen. Tämän sairauden loppupäässä tapahtuu verisuonien tukkeutumista ja kudosten kuolioitumista lopulta amputaatioitakin . Hoitamaton verenpainetauti on merkittävä riski aivoverenkierron häiriöille. Sekä diabetes että verenpainetauti vaativat säännöllistä seurantaa ja lääkitystä. Väestön keski-iän noustessa myös näitä sairauksia sairastavien määrä kasvaa.
Hoidon tarve on merkittävästi kasvanut viidenkymmenen vuoden aikana. Hoidon hinta erityisten tehokkaiden lääkkeiden ja nykyaikaisten hoitomenetelmien vuoksi on kasvanut merkittävästi. Erikoistason ja perustason terveyden huoltoa ei pitäisi verrata vain kulutetun rahan perusteella vaan myös hoidolla saavutettavan hyödyn näkökulmasta. Verenpainetaudin ja diabeteksen hyvä seuranta ja hoito tulee moninverroin halvemmaksi kuin halvauksen ja amputaatioiden jatkohoito vuosikausiksi.
Nykyinen sote-malli edellyttää palvelutuotannon kokonaisvaltaista tarkastelua ja suunnittelua, jossa otetaan huomioon hoidon hyöty, hinta ja vaikutus hoidettavan elämän laatuun.