2025-04-08
Pälkäne tunnetaan aapiskukon pitäjäksi historiallisista syistä ja nykyisen yritystoiminnan perusteella. Iso vihan aikana 1700-luvun alussa Viipurista Pälkäneelle oli paennut kirjanpainaja Daniel Medelplan, joka kaiversi aapisen puulevyille, jotta ison naapurimaan aggressio ei saisi estetyksi pälkäneläisten lapsien lukutaidon opetusta ja oppimista. Ajat olivat poikkeukselliset, mutta silti lukutaito nähtiin tärkeänä asiana vaikka varmasti oli muitakin huolehdittavia asioita. Kirkko jatkoi kansansivistystyötä kriisivuosien jälkeenkin. Kirkko opetti lukemaan ja myös valvoi taidon kehittymistä ja säilymistä lukusilla. Lukea piti osata ennen kuin sai kirkollisen vihkimisen. Kansallistunnon heräämisen yhteydessä suomen kielen asemaa korostettiin, alkoi ilmestyä kirjojakin suomen kielellä. Näistä Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ehkä tunnetuin.
Seurakunnilta kansanopetus siirtyi sitten 150v sitten perustetuille kunnille. Kunnilla oli ensisijainen vastuu sairaiden ja vanhojen huolehtimisesta, mutta sen lisäksi myös koululaitoksen ylläpidosta ja kehittämisestä. Nyt olemme siinä vaiheessa, että sairaiden ja vanhojen palveluista huolehtivat hyvinvointialueet ja kunnille jäi korostuneesti vastuu sivistystoimesta, johon sisältyy myös varhaiskasvatus.
Kunnilla on lasten ja nuorten iso kasvatusvastuu. Tämä vastuu korostuu yhteiskunnan kehityksen myötä. Työelämän vaatimukset lisääntyvät, tarvitaan monenlaista osaamista, pelkkä lukutaito ei enää riitä, vaikka onkin tärkeä asia edelleen. Ruutuaika on yksi uhka lukemiselle. Nykytutkimus on kyennyt osoittamaan lukemisen tärkeyden myös lasten aivojen kehittymisen kannalta. Kirjastopalvelut ovat tutkitusti suomalaisten mielestä tärkeimpiä julkisia palveluja eli Suomi lukee – onneksi. Kirjastoja ylläpitävät kunnat. Onneksi meillä on kunnat. Pälkäneellä omatoimikirjastot mahdollistavat aineistojen lainaamiseen myös silloin, kun virkailijoita ei ole paikalla. Pälkäneellä kirjastoa käytetäänkin hieman enemmän kuin maassa keskimäärin.
Kuntien sivistystoimi vastaa myös kuntalaisten kulttuuripalveluista yhdessä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Aikuisiän kansanopetus on kuntien vastuulla ja tarjoaa paljon oppimisen iloa aikuisväestölle. Tärkein asia kuntien ”aapiskukon” vastuulla on saada syntymään lasten ja nuorten oppimisen ilon. Uuden oppimisen riemu ja ilo on suuresti kuntien vastuulla. Tiedollisten taitojen lisäksi pitää panostaa uuden oppimisen myönteisen asenneilmapiirin syntymiseen. Lukkarin pirtin ahdistava pänttäyskulttuuri on ohi. Kuntien tulee yhä enemmän panostaa sivistyksen ja koulutuksen kehittämiseen. Kyse on myös terveyden edistämisestä ja hyvinvoinnista. En usko, että kuntien sivistystoimesta voisi vastata joku muu taho. ”Onneksi on